tiistai 26. marraskuuta 2013

Lunta odotellessa

Niin nyt minä sanon noin. Ääni on toinen kellossa kun/jos lunta taas tulee yhtä paljon kun olemme nämä edelliset vuodet saatu ;).
Haluaisin edes hieman lunta maahan jotta saisi sen joulufiiliksen. Meillä ei taivaalta ole tullut mitään mikä edes muistuttaisi lunta.




 Maileg Nisse ituun olohuoneessa ja katselee onko meillä kilttejä lapsia.



 Keittiöön ruokapöydälle laitoin toisen adventtikynttelikön johon kiinnitin juuttinarulla numerokyltit.




Ajatella että tulevana sunnuntaina on Ensimmäinen Adventtisunnuntai. Hui. Ennen kuin huomaammekaan on pukki kolkuttamassa ovella ;).
Joko teillä alkaa jouluvalmistelut olemaan valmiina? Lahjat hankittu yms.
Minulla ei. Kaikki lahjat eivät ole valmiina. Jouluaatoksi ei tarvitse stressata ruoan suhteen sillä menemme taas tänä jouluna äitini luokse.



Lista siitä mitä joulupyhiksi on kotiin hankittava on valmis. Se on sitten hyvissä ajoin ostokset tehtävä, sillä minä inhoan sitä kamalaa ryysistä mikä kaupoissa on juuri ennen aattoa. Välillä tuntuu siltä kun ihmiset pelkäisivät ruoan loppuvan, törmäilevät ostoskärryjensä kanssa, mulkoilee jos pyytää ystävällisesti heitä väistämään jotta pääsee ohitse....
Juu ei ajatella sitä.


Nyt olisi viimeisten joulukorttien valmistelut tehtävälistalla.




Kiitoksia kaikille kommenteistanne :)




Mukavaa tiistaita !


 

4 kommenttia:

  1. Onpas sulla jo joulujutut hyvin mietittynä! Toivottavasti saatte pienen ja sopivan määrän lunta joulufiiliksen takaamiseksi :)

    VastaaPoista
  2. Toivotaan että teillekin sataisi lunta niin joulumieli valtaisi talon :)

    VastaaPoista
  3. Ihana kynttelikkö! Mistähän hankittu? :)

    VastaaPoista