lauantai 14. kesäkuuta 2014

Mitähän minäkin mahdan tehdä päivisin kun en saa mitään postauksia aikaiseksi ?
Niin monta kertaa napannut läppärin syliin ja ollut aikeissa tehdä postausta.
Jostain kumman syystä ne postaukset vaan jää tekemättä.

En ole saanut itseäni edes mökille raahattua ;).
No, mutta juhannukseksi lähden pikkumiehen kanssa.






Nämä inhottavat kosteat ilmat ovat tehneet elämästäni yhtä hel...ttiä. Joko paikka särkee ja kolottaa, raajat eivät tahdo toimia niin kuin minä haluan, migreenimäisiä päänsärkyjä ja sitten tuo ihana selkä jonka takia on sitten hermosärkyä alaraajoissa.......






Takapihallamme kasvaa juhannusruusuja. Yksi pensas on valkoisia ruusuja täynnä ja toinen on vaaleanpunaisia täynnä. Kävin nappaamassa kummastakin muutaman oksan ja laitoin pieneen pulloon.






Meidän pikkumiehellä on jo hirveitä vieroitusoireita kun W ( lapsenlapseni ) lähtee huomenna Englantiin kymmeneksi päiväksi tätiään tapaamaan. Kenen kanssa C sitten tappelee?! Äipän ?!






Hieman uusia tyynynpäällisiä ja muuta pientä olen hankkinut kotiin. Hieman piristystä. Lähinnä minulle ;).
H&M Homesta klikkailin kotiin.





Tänään olen kyllä ollut ahkera, omasta mielestäni. Tein lihapullia kolme pellillistä, jotka sitten pakastin. Porkkanasämpylöitä leivoin ja pakastin. Nyt on pannari uunissa. Sitä en pakasta vaan se me syödään illemmalla.
Nyt kun pölynimuri taas toimii, ollut toimintakyvytön viikon isännän "korjauksen" jälkeen, olen käynyt läpi kaikki huoneet. Mopillakin oli huidottava hieman ;). Tämä minun ahkeruus kostautuu sitten huomenna. Te joilla on Fibro tiedätte mitä imurointi ja moppaaminen tai muu ahertaminen tekee kropalle :( . No,mutta tämä on elämää.




Näistä minun kivuista ja säryistä huolimatta haluan toivottaa teille kaikille oikein ihanaa päivän jatkoa!




Voikaa hyvin !



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti