lauantai 22. elokuuta 2015








Täällä me olemme keskellä metsää.

Eilen käväisin vanhemman poikani kanssa Gigantissa ostamassa siskolleni synttärilahjan.
Samalla piipahdimme Seppälään kun kerran on samassa rakennuksessa.

Minäpä ostin itselleni upouudet farkut kolmella eurolla ja trenssejä kaksi kappaletta joiden yhteishinta kaksikymmentä euroa.

Kunnon alennusmyynneissä siis kävin :).
Toisen takeista annan tyttärelleni :).









Nuo oksat tuossa vaasissa ovat saaneet juuret!

Kohta istutan ne sitten multaan. Yhdestä kasvista tulee ainakin kaksi :).





Tilasin viikolla itselleni uuden laukun.
En ole ostellutkaan laukkuja moneen herran vuoteen.
Kun on sairastellut ja masennusta ollut ( on kyllä vieläkin ) ei tuollaiset asiat ole olleet tärkeitä tai edes sellaisia että edes kiinnostaisi.

Nyt olen masennuksesta huolimatta päättänyt ottaa elämästäni ohjat. 
Olen päättänyt voittaa kaiken negatiivisyyden ympärilläni.
En anna enään toisten ihmisten alentavien puheiden taikka negatiivisen asenteen vaikuttaa minuun.
Minun mielenterveys ja muu terveys on nyt NUMERO UNO.

Nyt päätin että on jo aika ostaa uusi.
Tykästyin Zalandon sivuilla tähän laukkuun.

Olen kuin pikkulapset joulua odotellessa.
En malttaisi odottaa näin pitkään!! 
( siis tilasiin keskiviikkona laukun ;)  ).


Pikkumies kertoo minulle joka päivä kuinka tylsää eskarissa on!!
Siis mitä?!
Ihan tylsiä tehtäviä joutuu  tekemään ;).

Eskari taitaa olla tylsää siksi että ei ole niin paljoo aikaa leikkiä vapaata leikkiä kavereiden kanssa.
Lapsenlapsenikin kertoo samaa. Hän käy Karjaalla eskaria.

Minä olen ihme kyllä sopeutunut hyvin tuohon arkeen vaikka luulin että tästä mielettömästä väsymyksestä mikä minulla on olisi haittaa.



Nyt ulos nauttimaan auringosta!



Aurinkoista päivää sinulle!











1 kommentti:

  1. Sulla on niiiiiin oikea asenne <3 Jätä negatiiviset asiat huomioimatta ja keskity hyviin- niin minäkin yritän :)

    VastaaPoista