keskiviikko 20. heinäkuuta 2016










Hei taas!



Kyllä se kesä vaan tekee sen että tämä
somessa oleminen jää vähiin.
Varsinkin bloggaaminen.
Instassa hyöriminen on helpompaa.


Elämä jatkuu päivä kerrallaan meiningillä.

Uuden maton olen saanut aikaiseksi sitten viime postauksen.
Täällä on pienehkö matto tehdas :).
Avokki kyllä kysyy joka kerta kun virkkaan uuden maton
että mihkä minä sen meinaan laittaa.
En minä vaan tiedä.
Kunhan virkkailen.
Se on hyvää terapiaa.
Unohtaa kaiken muun.
Tällä kertaa kokeilin tuota
Aura-mattoa.







Kyllä minä vaan saan antaa periksi ja lopettaa tuon
 kierrätys t-paita materiaalin käyttämistä näihin mattoihin.

Se ei oikein sovellu tähän tarkoitukseen, sillä
matoista tulee niin "lötköjä" eikä yhtä napakoita
kun ontelokuteesta virkatessa.
Joten minä marssin tästä kauppaan ostamaan sellaista
jotta saan TAAS uuden maton väsättyä :).







Viikonloppuna lähdemme pikkumiehen kanssa 
taas möksälle.
Kahdestaan lataamaan pattereitamme.

Nauttimaan luonnon rauhasta ja poimimaan hieman mustikoita pakkaseen.

Olemme siellä koko ensiviikon ennen kuin palaamme takaisin kaupunkiin
valmistelemaan arkeen siirtymistä ja koulun alkuun.

Ajatella että pikkumies aloittaa jo koulun?!
Mihin ihmeeseen tämä aika oikein menee?
Minähän en meinaa perässä pysyä.





Nauttikaa auringosta ja ihanasta lämmöstä!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti