torstai 31. toukokuuta 2018



Tämäkin viikko mennä hurahtanut.
Minulla kun on tuo työkyvynkartoitus ollut jo kaksi viikkoa
ja vielä olisi kaksi viikkoa ainakin edessä.
En oikein tahdo pysyä tahdissa mukana.
Tänään sain nipun papereita joissa aikoja
MRIhin ja EEGhen mm.

Joskus aikoja sitten kirjoitin ja kerroin että minä sairastan masennusta.
Minulla edelleen tuo masennus elämänkumppaninani.
Pahimmat jaksot ovat paranemaan päin.
Minulle kesällä tuo puutarhassa kaiveleminen
on terapeuttista.
Puutarhassa kukkien parissa
touhuamisessa ajatukset
pysyvät kukissa.
Kaikki muu unohtuu.


Tänään olen terapiani jälkeen siivonnut köökkiä.
Yritän jaksaa järjestellä paikkoja täällä kotona
ennen kuin me lauantaina 
ylioppilasjuhlien jälkeen
suuntaamme Tenholaan mökille.





Ihanaa päästä hetkeksi pois kaupingin hälinästä.
Hieman latailemaan akkuja jotta jaksan
taas ensiviikolla juosta
fysiossa ja labrakokeissa ja kaikessa
muussa mitä minulle on suunniteltu.







Vasta juhannusviikolla pääsemme kunnolla mökkeilemään.
Parempi sekin kuin se että ei pääsisi ollenkaan.
Minulle tuo mökki metsässä pellon laidalla on paikka
jossa sielu lepää.
Puron solina ja linnunlaulu
on se mitä suurimmaksi osaksi kuulee.
Jokunen auto voi mennä silloin tällöin ohi.









Kun minä vihdoin voin oleskella mökillä ihan 24/7 on minun tarkoitus 

A) raahata vanha keittiönsohva ulos äidin ulkorakennuksesta
ja poistaa siitä värit. Maalaanko vai en on toinen kysymys.

         B) minun tarkoitus on maalata pirttipöytä ja penkit valkoiseksi

     C) on vielä epävarmaa maalaanko mökin katon valkoiseksi


Monen mielestä minä otan itselleni liikaa hommia
mutta minä niin tykkään tehdä juurikin tuollaisia asioita.
Keittiönsohva on sitten rarkoitus ottaa meille kotiin.

Huomenna minulla vapaapäivä,
joten se sujuu minulla siivouksen merkeissä.
Lauantaina pikkumiehellä päättäjäiset
ja sen jälkeen meillä lakkiaiset.
Sitten se on LOMA.
( toisilla )




HALAUKSIN

Erica  ❤







tiistai 29. toukokuuta 2018

Tiistain jorinoita


Heipä hei kaikille!

Minulla on tässä ollut miettimistä miten ratkaisen omat käyntini työkyvynkartoituksessa, neuropsykologilla, MRIssa ja kaikissa muissa kokeissa joita minulle tullaan tekemään seuraavien ainakin kahden viikon aikana.
Isäntä ja poika ainakin lähtevät mökille.
Lähdenkö mukaan ja ajan edestakaisin kolme- neljä kertaa viikossa vai jäänkö kaupunkiin ja vasta viikonlopuksi lähden mökille.

Olen ollut jo kaksi viikkoa toimintaterapistin testeissä. Ja tänään sain vihdoin viimeiset hänen pitämät testit tehtyä.

Toivottavasti nämä edessä olevat viikot sujuvat nopsaa, jotta minäkin
saisin heittää kengät nurkkaan ja vain oleskella.
Nauttia Suomen kesästä.
Vaikkakin tämä kesä on alkanut sietämättömien kipujen kera ei se minua lannista.
















Halauksin


ERICA





maanantai 28. toukokuuta 2018

Se olisi viimeinen.....


kouluviikko alkanut.
Meidän pienimies ainakin onnellinen.
Hänellä kun tuota kouluväsymystä ollut ekaluokan ensimmäisestä päivästä lähtien.
Herra ilmoitti minulle toisen koulupäivän päätteeksi ; by the way mum I gradueted today.
Se oli nopeaa koulunkäyntiä.
Syksyllä aloittaa kolmannen luokan.
Vielä on muutama kouluvuosi jäljellä.


Minä en pääse aloittamaan lomasta nauttimisen pojan ja isännän kanssa samaan aikaan, sillä minulla vielä kesken työkyvynkartoitus, neuropsykologia, magneettikuvia yms.
Mutta onhan minulla sentään viikonloput vapaat.








Kesä alkoi oikein ryminällä.
Luoto vihertää mutta samalla myöskin alkaa jo huutamaan
kuivuutta.
Maastossa NIIN kuivaa että oksat pois.
Nyt ei vaadita paljoa metsäpalon syttymiseen.

Kukat ja kasvimaa imee kaiken kasteluveden HUPS!


Ihanaa Kesää kaikille 🌸
















🌞:a viikkoosi!



Halauksin

Erica ♡


sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Äitienpäivä


Ihanaa Äitienpäivää kaikille äideille ♡.

Toukokuu ja lämpötila kuin kesällä.
Kummasti mieli kirkastuu auringonpaisteesta ja lämmöstä.
Energiataso nousee samoin kuin inspiraatio tehdä asioita lisääntyy.
En tiedä miten teillä muilla mutta minulle käy näin.





Takaisin kaupunkiin maalta.
Ei niin millään inspiroisi sillä minulla olisi niin paljon enemmän tekemistä maalla kuin täällä kaupungissa.
Vielä on tosin pakko viikolla olla kaupungissa kun pojalla koulu.
Kesäkuukin menee minulla seilatessa mökin ja kaupungin väliä kun joudun sairauteni takia nyt käyään terapioissa ja lääkäreissä jotta saan lausunnon vakuutusyhtiölle sairaudentilastani jotta he voivat sitten päättää jatkuuko minun kuntoutustukeni vai ei.
En ole parantunut sirauksistani vaikka sain myönteisen kuntoutustukipäätöksen. Päinvastoin.
Moni sairauksistani on alkanut oikein urakalla kiusottelemaan.
Tässä sitä mennään eteenpäin hammsta purren ja yrittäen unohtaa kaikki kivut ja säryt vaikkakin ne vaikeuttavat monia arkiaskareitani.






Minulla on päiviä jolloin pääni ei suostu yhteistyöhön kanssani.
On aamuja kun seison keittiössä kahvinkeittimen vieressä vesiastia kädessä ja mietin mihin minun tulee laittaa vesi.
Itken, sillä tiedostan itse että minä tiedän miten kahvia keitetään.
Tiedän mihin se hemmetin vesi laitetaan tai mihin kahvinporpt laitetaan.
Mutta tälläistä voi minun arkeni olla.
Minun syömäni lääkkeet ovat osasyyllisiä tähän kaikkeen.
Oikein pahoina päivinä joudun laittamaan puhelimeni muistuttamaan milloin haen pojan koulusta
sillä muuten varmaan unohtaisin senkin.
Ihan siihen minun omaan työhöni minä en todellakaan enään ole sovelias.
Päivä kerrallaan menen.
Muutakaan en voi.



Löysin aivan ihanan idean silityslaudalle kun seilaislin netissä yksi päivä.
Satun omistamaan tuon keittiönsaarekkeen IKEAsta joka näkyy alla olevassa kuvassa.
Sitten vaan kiinnitetään silityslauta siihen.
Eikö ole mahtava idea?


kuva internetistä





Lämpimät Halaukset 

Erica

💙






lauantai 12. toukokuuta 2018

Mökkeilyä


Hei vaan kaikille ja terveisiä täältä metsän keskeltä.
Mieletön helle hellinyt meitä viimeiset päivät.
Minun on välillä aivan pakko hakeutua mökkiin sisälle vilvoittelemaan kun meidän terassilla on aivan sietämättömään kuuma. Aurinko porottaa siihen koko päivän eikä varjoa ole.









Eilen aloitimme mieheni kanssa terassinkaiteen rakennusprojektin. Siihen käytämme kierrätysmateriaalia. Edellinen kaide mureni eikä enään ollut turvallinen.














Pieneen kasvimaahani olemme situttaneet kaikkea pientä mitä lapset voivat popsia leikkiessään pihalla sekä sellaista mitä itse voin käyttää ruoanlaitossa.

Meillä mustikatkin jo kukkivat täysillä.
Luonto muuttaa ilmettään mieletöntä vauhtia kohti kesää.
Kaikki vihertää.
Allergikkojen nenät ja silmät vuotaa ja aivastuttaa.







Nesteytys on Must tälläisinä päivinä eikä sitä pidä unohtaa.
Nestettä meillä menee.
Tänä viikonloppuna on tullut siivottua ulkohuussi sekä pihavarasto.
Vaikkakin olen joka viikonloppu touhunut pihan kanssa on siinä silti koko ajan jotain tekemistä.
Tänä viikonloppuna meidän piti leikata nurmikko mutta kun ruohonleikkurissa jotain vialla eli se pitää ensiksi korjata.
Ei tuo ruoho  mihinkään tuosta mene vaikka ei sitä nyt saatu leikattua.
Ensi kerralla sitten.







Tällä mökkimme näkymälla toivotan teille kaikille tänne blogini pariin eksyville oikein ihanaa ja nautinnollista lauantaita.







Halauksin Erica ♡




torstai 10. toukokuuta 2018

aurinkkoa ja lämpöä piisaa



Täällä sitä odotetaan isäntää kotiin töistä.
Hänellä olllut ensimmäinen työvuoro tammikuisen pienehkön onnettomuuden jälkeen.
IKEAssa meni selkä kun kävimme hänelle ostamassa vaatekaappia.
Nyt ei kuulema enään vie minua IKEAan.
Höh !


Nyt otti kesä alkupyrähdyksen sitten kunnolla.
Meillä on aamuisin varjossa ollut +13 astetta jo seitsemän aikaan aamulla.
Viimeiset päivät aurinkokin porottanut pilvettömältä taivaalta.

Olen lähtökuopissa.
Kassit pakattuina eteisessä.
Lähdemme siis taasen mökille vapaapäiviä viettämään.







Jokina ika sitten rakensimme parvekkeelle trukkilavoista sohvan.
Saimme niitä lavoja niin paljon että niitä jäi yli.
Olen pitkään miettinnyt mitä niillä tekisin. Säilöön veimme ne maalle.
Jokin aika sitten minulle osui silmään aika kiva kierrätys idea joka mielestäni sopii mainiosti
mökille ja tiloihin joissa ahdasta.






Kuvat löysin FB-sivulta Creative ideas.

Nyt voisin jo aloittaa nikkaroinnin 😁.




Oikein ihanaa loppuviiikkoa kaikille.
Nautitaan auringosta ja lämmöstä.




Halauksin Erica ❤







sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Ihanaa Sunnuntaita




Tepastelin oloasussa kahvikuppi kädessä
ja ihailin kukkaistutuksiani sekä seurailin peuroja
jotka söivät pellolla.
On ne peurat vaan niin suloisia.

Niinhän minä ajattelin kunnes saavuin etupihan kukkapenkille.
#%#¤#%&&#%%#%%#¤!¤#%#!%#%%&#
Niin juuri. Päästelin sellaisia ärräpäitä kun näin mitä nuo
suloiset peurat olivat tehneet minun kukille.
Istuttamani kärhöt olivat popsineet masuihinsa,
tulppaaneista ei ollut tietoakaan kuten ei monesta muustakaan kukasta.
Luulevat että minun kukkapenkkini ovat heidän seisovapöytä.






Kärhöt ennen





Ja kärhöt jälkeen peurojen vierailun.

Kiroiluni kaikui kallioiden välissä ja toivottavasti ei kantautunut kovin pitkälle.
Onneksi isäntä ja poika omaavat hyvät unenlahjat. Hih....


Saas nähdä missä kunnossa kukkapenkit ovat torstaina kun menemme takaisin mökille.

Nyt olemme kotiutuneet mökiltä. Kone pesee pyykkiä, kahvinkeitin keittää minulle
hermoja lepyttävää kahvia ja isäntä paikkaa rengasta.


Ihanaa sunnuntaita teille kaikille!




Halauksin Erica  ♡





lauantai 5. toukokuuta 2018

Iiiihana lämpö


Hei ihanaiset!

Tänään nousin taas ennen kukonlaulua.
Oikeasti. Nousin ennen kuin siskoni kukko alkoi
pitämään konserttiaan.

Nousin hiljaa ylös ja puin päälleni aamutakin.
Keitin itselleni aamukahvit ja tein aamupalaa.
Ulkona oli aamulla jo ihanan lämmin joten nautin aamupalaa terassilla, nautiskellen hiljaisuudesta.
Tai no, linnunlaulusta ja puron solinasta.
Rentouttavaa.
Ihanaa omaa aikaa itselleni.


Tänään olemme saaneet todellakin nauttia lämmöstä ja auringosta.
Varjossa meillä +18.
Mitään isompia hommia ei ole pystynyt tekemään.
Hiki vain valunut selkää pitkin.

















Olen minä kerinnyt muutakin kuin vaan pihatöitä tehdä mökkiviikonlopun aikana.
Olen nimittäin maalannut takan muuria.
Nyt on minulla hienot valkoiset raidat hiuksissa.

Huomenna kotiin pyykkiä pesemään.
Torstaina takaisin.
Silloin voi vain nauttia.
Enään ei ole pihatöitä.
Hieman puita pitäisi tehdä mutta sen
saa isäntä hoitaa tällä kertaa.

Toivottavasti teilläkin ollut ihana viikonloppu.

Kiitoksia teille muuten kivoista kommenteistanne koskien minun Makramee töitäni.










ILOA UUTEEN VIIKKOON!






Halauksin Erica ♡






keskiviikko 2. toukokuuta 2018

Kotiin kääntymään


Kotona "kääntymässä". Siltä ainakin tuntuu kun viikonlopun ja vapun oli mökillä
ja vasta eilen tultiin kotiin ja kun perjantaina taas tarkoitus
lähteä mökkeilemään.


Kevät etenee kovaa vauhtia.
Huomaa kun mökiltä ollut vajaan viikon poissa ja sinne taas palaa.
Kukkapenkeissä kukat kasvaa kovaa vauhtia, puissa hiirenkorvat
kasvaa kasvamistaan.


Nyt tulevana viikonloppuna minulla on suunnitelmissa muutakin kuin ulkona
mullassa tonkimista. Tulen nimittäin maalaamaan takkamuurin.


Istuttelin kesäkukat jo kukkalaatikkoihin mökillä.
Tänne kotiin en taaskaan tänä vuonna
istuttele juuri mitään sillä emme ole montaa päivää kesällä kaupungissa.
Tänne kukat vain kuolisivat pois.










Vappuna kävimme Mustion linnan mailla katsomassa kuumailmapalloja.
On ne pallot aivan eriluokkaa kuin meidän vappupallot.
Saimme käydä tuon poikien takana näkyvän pallon sisällä.










Kesällä on tarkoitus palata tänne Mustiolle linnan maille ihastelemaan.
Vaikkakin asun kivenheiton päässä tulee sitä harvoin Mustiolla käytyä.





IHANAA LOPPUVIIKKOA!



Halauksin Erica ♡